Tietoa tulevan kesän JV talkoista.

Kuluvan vuoden JV talkoot alkavat pikkuhiljaa. Veikkausliigassa pelaavan SJK:n kotiotteluissa olemme mukana 1-2 henkilön vahvuudella. Vain JV kortin omaavat voivat näihin talkoisiin osallistua.

Ensimmäinen isompi tapahtuma on Provinssi joka järjestetään  28-30.6 tapahtuma on kolmipäiväinen ja talkoolaisten tarve noin 30 henkilöä. Edut näillänäkymin samat kuin aikaisempinakin vuosina. Mukana voi olla myös kortittomia 18v JV talkoolaisia, heille anotaan tapahtuman ajaksi tilapäinen JV lupa.

Talkoo kesän huipennus on  kaksipäiväinen 3-4.8 järjestettävä Solarsound, joka ajankohdan puolesta on palannut alkuperäiselle paikalleen. Solarsoundissa olemme olleet mukana tapahtuman alusta asti ja JV talkootoimintamme on kasvanut tapahtuman mukana ja on meidän tärkein tapahtuma. Vastaamme järjestyksenvalvonnasta tänäkin vuonna NYQS:n kanssa joka on kumppanina vanha tuttu. JV talkoolaisten tarve tulee olemaan 80 henkilön luokkaa niinkuin parina edellisenäkin vuonna. Tapahtuma vedetään vielä tänävuonna vanhalla tutulla alueella, mutta aikaisempien vuosien kokemuksella alueita rajataan uudella tavalla. Myös tässä tapahtumassa voi olla mukana ilman JV korttia 18v täyttänyt ja tilaisuuden ajaksi anotaan väliaikainen JV lupa.

Nyt jos vielä löytyy halukkuutta ja aikaa suoritta järjestyksenvalvojan peruskurssi niin Etelä-Pohjanmaan opisto järjestää JV kurssin 3-23.5. Kyläseura maksaa kurssimaksun jos joku haluaa osallistua. Linkistä lisätietoa kurssista.

Linkki Järjestyksenvalvojan peruskurssiin.

Jos kaipaat lisätietoa talkoista, JV korttiasiossa tai mistä vain näihin liittyvästä niin soita Juha 0405700500 tai lähetä postia tuisku(at)nic.fi

Vastaa