TERVETULOA PUUROJUHLAAN KÖNNIN KYLÄTALOLLE SU 6.12.2015!
Juhla alkaa joulupuurolla klo 12.30 ja jatkuu mukavalla ohjelmalla, kun kaikki ovat saaneet vatsansa täyteen. Lopuksi arpajaiset ja piparikahvit.
Nuorisojaosto on kesän ja syksyn aikana työstänyt valokuvaprojektia, jonka tuloksena on syntynyt hieno kuvakalenteri ensi vuodelle. Toivotaan, että kalenterit ehtivät painosta puurojuhlaan mennessä, niin että voitte hankkia samalla mukavan joululahjan.
Su 27.12. klo 19.00 kokoonnutaan kyläseuran kodalle paistamaan makkaraa ja laulamaan joululauluja. Seuratkaa kynttiläkujaa Lähteläntien varresta.
Hyvää adventin aikaa kylän väelle! Könnin kyläseura ry.